Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
01.02.2009 - 15:30

Chewie

Naksu

 

12.01.2009 - 18:05

Hallilla oltiin siis pitkästä aikaa, minä, Elle ja koirat. Onneksi Madden juoksukin osui tähän joulutaukoon... Toiveet ovat korkealla tuon astutuksen suhteen. Hymy

Sällin kanssa aloiteltiin, ei meinannut poika nahoissaan pysyä. Puomin ylösmenoa ja keppejä pääosin otettiin. Vähän sellaista hyppyhässäkkääkin. Aloiteltiin vähän kevyemmin, ettei ihan jumiin mene. Kontaktit ihan ok, pysähtyminen on joskus vähän niin ja näin, mutta parempi silti kuin ennen... Hypyissä karkas 2 (!) kertaa, kun ensin ajattelin kokeilla "huomioimattomuutta". Ja pah, kyllä tuo ärähdyksen tarvii. Mutta hypyt meni huippuhyvin, oli melkoiset kieputukset ja hyvin taipui. Rimat oli kyllä alhaalla. Tästä on sitten hyvä jatkaa. Sällin rokotukset ehti mennä pari päivää vanhaksi, joten nyt ollaan "karanteenissa" pari viikkoa ja sitten jos kisoissa kävis. Rokotuksissa tuli myös vähän mietittävääkin, ell kuunteli sydäntä vaikka kuinka kauan ja sitten kysyi, että onko kukaan koskaan sanonut mitään sydämestä. Oli jotenkin hämillään, ja sanoi, että sieltä kuului joku hassu kaiku, ei siis sivuääni, mutta jokin ääni, mitä hän ei ollut koskaan kuullut. Itku Mä olin ensin jo hätää kärsimässä, kunnes lääkäri sanoi, että se voi johtua kiihtymystilasta, Sälli kun oli tosi kierroksilla, Madde oli tärpillään kotona ja olin laittanut sille kuonokopan, sellaisen ettei suuta saa auki. Sanoi, että sydän kuulosti oikein vahvalta, eikä ihme kyllä sydän hakannut yhtään nopeampaa, vaikka tuo hengittikin puuskuttaen. Kehui kovasti koiran kuntoa, sopivassa lihassa ja hyvät lihakset. No, tietääpä sitten tutkia tarkemmin, jos jotenkin joskus oireilee. Lisäys: Sälli painoi 21,5kg ja on varsin passelin kokoinen, kun on nyt hieman lihonut nälkäkurkiajoista...

Maddella otettiin vain tokoa. Tässä vaiheessa Ellekin alkoi ilmoitella itsestään... Ruutua otettiin motivaatioruutuna eli siellä oli alusta ja nameja ja usein vapautin ruutuun. Lähetin myös tyhjälle alustalle ja ilman alustaakin. Ihan hyvin meni. Hölmösti se saattaa vähän ennen ruutua katsoa taakse ja sitten mennä oikeaan paikkaan. Siis silloin, kun tietää, ettei siellä ole mitään, mutta laukalla se silti menee. En oo vielä ihan varma, miten saisin tuon liikkeen fiksuiten opetettua... Seuraamiset oli suht ok, jonkin verran otin namilla paikkaa ja askeleita. Pari kertaa jouduin edistämisestä huomauttaa ja pari kertaa hiukan erkani. Huomaa, että on ollut piiitkä tauko. Istuminen oli oikein napakka, jee. Kaukoista otettiin vain pari vaihtoa ja ekan seisomisen se istui. Pöh. Lopulta, kun oikein teki, teki siirronkin kyllä oikein. Luoksetulon maahanmenoa vahvisteltiin leikillä ja viimeisen pätkän vauhtia parannettiin heitetyllä namilla. Ehkä tässä voisi jonkinlaista suunnitelmaa tehdä, vaikka kisoihin päästäänkin vasta pentujen jälkeen. Jos niitä tulee...

26.12.2008 - 12:08
Parin huijausyrityksen jälkeen se nyt OIKEASTI juoksee. Treffataan sitten loppiaisen aikoihin/jälkeen Scifin kanssa. Katsotaan, kuin meidän käy. Aika mielenkiintoista! :)

Minä sitten innokkaana loin pentu-blogin. :) Madden pennut-blogi
03.12.2008 - 17:24
Kauan se kyllä haistelee, mutta olen tyytyväinen. Eipähän ainakaan mennyt oman ohi...

01.12.2008 - 18:45
Päätreeninä taas tunnari. Ja väärä taas ensin. :( En kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Ja uusiksi. Kapulat oli lähempänä, Madde säntäs eteenpäin ja kapulat oli jo jaloissa... Tehtiin taas tosi monta toistoa, kapulat oli aika lähekkäin, mutta hyvin tuo sitten haisteli. Tokalla kerralla se otti taas oman ja tarkisti pari seuraavaa ja toi lopulta oman. Seuraavat pari kertaa se ei enää tarkistellut. Voisikohan tuo ongelma mennä ohi vaan toistoilla? Viimeinen tunnari oli loistava, nenä meni seuraavaa kohti, mutta palas ja otti oman ja lähti heti tuomaan. Hyvä. Ote edelleen huono, joten muutamia pito-, kävely- ja tuontitreenejä. Nuo palautukset pitää ottaa matolla, kun laminaatilla Madden jalat liukui taaksepäin ja se yritti kuitenkin koko ajan olla oikealla kohdalla. Otettiin myös naksulla sivuja ja sitten sanoin käskyksi tänne. Madde oli menossa taas sivulle, mutta kääntyikin takaisin ja tuli eteen. Eli kyllä se jotain kuuntelee... ;)

Seuraaminen oli hyvää ja tiivistä, käsky oli hiukan napakampi kuin yleensä. Kaukoissa oli loistava m-s-m, mutta i-s taas liikutti toista takatassua n. 5cm taaksepäin. Toistoilla oli sitten hyvät vaihdot.

Juoksua ei näy, eikä kuulu...
01.12.2008 - 18:28
Aloiteltiin ruudulla vihdoinkin, edelliset vuorolaiset eivät millään meinanneet lähteä... Eipä se Madde edelleenkään sitä ruutua itse hae. :( Täytyy myöntää kyllä, että asiaa ei varmaan auta se, että agiesteet on ihan vieressä, kun en jaksanut niitä kantaa poiskaan. Nyt onkin sitten niin, että Madde kääntyy itse etumerkkien jälkeen. Hieman se on mun makuun liian sivussa, pitää vähän tuohon kiinnittää huomiota, ennenkuin pilalle menee. Seuraaminen oli sellasta "ihan kivaa", istumiset hienot. Luoksetulon eteentulo ei ollut heti hyvä, mutta korjasi sen itse samantien. Metallin se ottaa nyt tosi reippaasti, tuolla hallilla se kapula jää aina pystyyn, mutta se ei onneksi menoa haittaa. Ruutua otettiin tosi monta kertaa. Jos ruudun ottaa eri kohdasta kuin ekaa kertaa, menee se sinne samaan kohtaan, mihin toisesta suunnasta. Täytyy varmaan auttaa tuossa enemmän. Hyppynoutoa otettiin ohjatun kapulalla, taas tositosi vinoja heittoja. Tarvitsi vähän apuja, mutta hyviä suorituksia tuli kuitenkin.

Otettiin myös agia. Yllätyksenä tuli hyvät kepit, JEE! Kauempaa auttaen sain sen hyvin oikeeseen väliin ja se lähti samantien hyvällä rytmillä eteenpäin. Ei tarvinnut yhtään auttaa. Molemmat puolet yhtä hyviä. Hyppyhässäkät se teki oikein hyvin ja hyvällä vauhdilla. Oikein hauskaa oli!

Kotona sitten myöhemmin vielä tunnaria. Ekaks toi väärän (merkistä päätellen Rikin vanha ;) ). En palkannut, vaan hetken päästä uudestaan. Ongelmana oli liian häsläävä koira, taitaa tuo päivän ruoka-palka olla liian kiihdyttävä. Mutta kaivan taas verta nenästä ihan omasta halusta, pakko se on osata myös kuumana käydessä. Toistoja otettiin monta ja välissä kaukoja ja seuraamista. Viimeinen tunnari oli tosi hyvä, teki valinnan nopeasti ja toi hyvin. Vähän se pitää huonosti kapulaa eli pitotreeniä taas.
01.12.2008 - 18:17
Sällin kanssa otettiin siellä valmiina ollutta rataa. Painotettiin taas keppejä. Taas tauon jälkeen näki, että koirassa on virtaa... Singahti esteitä eteenpäin, ennenkuin ehdin kissaa sanoa. Aika hauska. :D Vähän tiukemmin siis koira haltuun ja menoksi. Kepit olivat tosi hienot, kerran se tuli umpikulmasta tosi kovaa, veti liinat kiinni just ennen oikeaa väliä ja sinne se sujahti. Ainut mikä tuntui ilkeältä oli se, että tuntui että koiran selkä meni siinä kasaan. Muutenkin saatiin monta tosi hyvää suoritusta. Kieputeltiin myös hypyillä, takaahyppyjä, välistävetoja yms. Ai, kun tuntuikin hyvältä!

Otettiin myös Sällin kanssa ruutua ja epähuomiossa tein voittajan tyyliin sen. Sälli juos kovaa ruudun etumerkin taakse ja alkoi katsoa sivuun, mihinpäin ruutu lähtee... Otettiin siis uusiksi merkin kautta ja silloin olikin tosi hieno ruutu!
24.11.2008 - 19:52
Madden kanssa pikkuisen puuhailtiin. Aloitettiin perusasennosta, joka oli ensin hieman edessä, korjasi kyllä itse sen oikeaksi. Naksuttelin oikeista. Eteentuloja naksuteltiin myös, ekaksi kävi turhan kuumana ja oli muutaman sentin vinossa. Ohjasin kerran ja sen jälkeen alkoi sujua. Ehkä se on tokoon tällä hetkellä turhan tiivis, mutta eiköhän se siitä väljene... Otin myös eteen-sivulle-leikkiä eli tänne-käskyllä Madden piti tulla sivulta oikeaan paikkaan eteen ja siitä takas sivulle. Vähän se ihmetteli ensin eli tänne-käsky ei oikeasti ollut hanskassa... ;) Nämä lopulta huiput. Kaukoissa se oli turhan innokas, alussa siirtymät ei ollut kovin hyvät, mutta palkkaamattomuus auttoi. M-s-m tehtiin lopulta namin kanssa, kun haluaisin, että se on hissi, mutta Madde hyppää ne. :( Ei se toki liiku siinä ollenkaan/juurikaan, mutta siinä on suurempi mahdollisuus tehdä virhe. Vähän seuraamista, vähän komennusta edistämisestä, mutta peruutus oli hyvä. :) Tunnari otettiin kahteen kertaan, nyt uskallan jo alussa tehdä täyskäännöksen. Innokkaana se menee kapuloille, haistelee tarkasti, usein kyllä menee oman ohi ennen valintaa. Ekalla kerralla otti reippaasti, mutta taas irrotti, haisteli eteenpäin ja toi oman. Hyvin se haisteli tiputtamisen jälkeen, kun kapula tippui ihan toisen kapulan viereen. Toisella kerralla meni taas kerran oman ohi, mutta ei tiputtanut. JEE! Siitä palkaksi loppuruoka. Oikein kivan tuntuiset olkkaritreenit.
22.11.2008 - 21:58
Madden kanssa taas voittajan juttuja ilman tunnaria, kun edelleenkin treenaan yksin. :( Ruutuja oli taas 2. Pienenä vaikeusasteena meidän tokokehässä oli myös keinu ja rengas. ;) Ruutu ei mennyt ekalla oikein, eli paljon on luvassa opettelua. Luulen kyllä, että kun Madde tuon tajuaa, niin se on aika varma. Ainakin yleensä on näin. Sälli "oppi" aikoinaan helposti ruudun, vaikka oikeastaan se ei ikinä oppinut sitä oikeasti. Nyt vaan tuntuu, että Madden kanssa poljetaan suossa... Ei luovuteta, sanoi Ellu suossa. ;D Metalli on oikein hyvällä mallilla, en meinannut saada sitä aloittamaan muita liikkeitä, kun se aina ehti bongata metallin ja tuoda sen mulle... Hyppynoutoa otettiin kera vinojen heittojen. Kerran jouduin muistuttaa, ettei tulla esteen ohi. Tai itse asiassa se itse hiffas sen, pysähtyi, tiputti kapulan, mietti, kävi hyppäämässä esteen ja meinas mennä ruutuun ja tuli vielä esteen kautta, että täh, mitä sä sanoit. ;) Vähän nauratti. Mutta sen jälkeen ei virhettä tehnyt tosi vinoilla heitoillakaan. Ruutuun otettiin myös aika monta toistoa, välillä alustalliseen ruutuun ja välillä siihen toiseen. Oikein hyvä vauhti ja paikkakin. Liikkeestä istuminen meni hyvin, enkä edes kyylännyt, mitä koira tekee. Luoksetulo oli ripeä, eka eteentuloasento oli n. 2 cm vino, korjasi itse. Seuraaminen tuntui tosi hyvältä, täyskäännös oli hieman väljä. Kaukoissa otin m-s-m oli LOISTAVA eli siis hieno hissi. Lisäksi otin i-s ja oikein hieno siirtyminen, palkasin heti hienosta seisomisesta. Lopussa vähän agia, puomi ja kepit, joissa sai itse hakea oikean aloituksen. Pari kertaa meni vikaan, mutta sitten alkoi loistavasti ja lähti itse etenemään, mitä ei ole ennen tehnyt avustamatta. Jee! Sitten vielä toiselta puolelta enemmän auttaen.

Kotona otettiin sisällä kerran tunnari. Ikinä ennen en ole millään koiralla ottanut tunnaria sisällä. :o Oma oli ehkä 2 sekunttia kädessä. Meni kerran ohi, tökkäs viereistä ja toi oman, hieman söhläten, kun oli liukas matto alla. Olin kyllä tyytyväinen.
22.11.2008 - 21:51
Pitkästä aikaa taas hallilla. Sälli oli jotenkin kivan tuntuinen. :) Kuumanahan se kävi, mutta sillai järkevästi. Otettiin taas puomin kontakteja, oikein hyviä. Piti vain muistuttaa, että -seis- yläkontaktilla tarkoittaa seis, eikä sitä, että tule hakemaan palkka... Hyppyhässäköitä otettiin myös ja hyvinhän ne menee. :) Kepitkin meni oikein mainiosti, vaikeammastakin kulmasta ja hieman vedättäen. :) Puomin alla oli putki, joten harjoiteltiin myös sitä oikean esteen kuuntelemista. Kerran taisi mennä väärin, mutta yllättävän hyvin tuokin. Treenistä jäi tosi hyvä fiilis! :) Ja kerrankin tajusin lopettaa ajoissa...
Fox
X-rotuinen uros (pk collie-kultainen noutaja)
TK2 Fox
synt. 6.1.1998
väri. soopeli

Sälli
Australianpaimenkoirauros
FIN TVA JK1 BH Särkivaaran Sähäkkä Sälli
synt. 13.12.2001
väri. red tricolour
e. FIN & S TVA BH Abquisto Cocoa Goblin "Sintti"
i. FIN TVA & MVA JK1 Dancing Skies Sidney "Sidi"

Madde
Australianpaimenkoiranarttu
TK2 Särkivaaran Tokko-pa
synt. 7.3.2006
väri. black bicolour
e.
FIN & S TVA BH Abquisto Cocoa Goblin "Sintti"
i. JK3 HK1 EK3 BH Diamond Bluff Meet Joe Black "Önska"

Madden pennut-blogi